XR-teknologioiden monet mahdollisuudet – perehdytys voi alkaa virtuaalitodellisuudessa
16.01.2025
Kuljetusliikeyrittäjä Kimmo Anttila osallistui viime syksynä Uudet teknologiat PK-yritysten kasvun tukena -hankkeen järjestämään tilaisuuteen, jossa esiteltiin XR-teknologioiden* mahdollisuuksia. Kimmo Anttilan yritys on keskittynyt muun muassa polttoaineiden kuljetuksiin.
– Hän näki VR-teknologiassa mahdollisuuden esimerkiksi työntekijöiden perehdytykseen. Virtuaalisessa ympäristössä voisi tarkastella polttoaineen jakelukalustoa joka puolelta – jopa säiliön sisäpuolelta, mikä tietenkään muuten ei ole mahdollista, kertoo Uudet teknologiat PK-yritysten kasvun tukena -hankkeen projektipäällikkö Hannu Ylinen Alavuden Kehitys Oy:stä.
Näin alkoi yhteisprojekti alavutelaisen Matti Anttila Oy:n, kuortanelaisen laitetoimittaja Kuortaneen Teollisuuspalvelu Oy:n (KUTEPA) ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun SeAMKin TKI-osaston kanssa.
– Kimmo otti meihin yhteyttä, sillä Matti Anttila Oy on pitkäaikainen asiakkaamme ja valmistamme heille muun muassa näitä polttoaineen jakelusäiliöitä. Suunnitelmat tehdään CAD-ohjelmistolla. Totesimme yhdessä, että jakeluauton 3D-kuvia voisi hyödyntää virtuaalimaailman rakentamisessa, kertoo SITE-säiliöiden vastuumyyjä ja tekninen suunnittelija Ville Ala-Salmi KUTEPAlta.
– Projekti oli erittäin mielenkiintoinen. Virtuaaliympäristön suunnittelu lähti siitä, että pidimme yksityiskohtaisen aloituspalaverin, jossa käytiin läpi, mitä VR-ympäristössä pitää olla. CAD-piirustuksia ei useinkaan pysty suoraan hyödyntää, sillä ne ovat liiankin yksityiskohtaisia. Ne toimivat kuitenkin hyvänä pohjana, kertoo SeAMKin TKI-asiantuntija Sakari Pollari.
Projektin ensimmäisessä vaiheessa päätettiin toteuttaa VR-ympäristö, jossa polttoaineen jakelulaitteistoon voi tutustua. Ympäristössä näkyvät esimerkiksi pääkomponenttien paikat ja niiden käyttötarkoitukset. Ensimmäinen vaihe saatiin päätökseen viime vuoden lopulla. Ympäristössä on jonkin verran vielä kehitettävää, mutta ensimmäinen vaihe onnistui kuitenkin sen verran hyvin, että näillä näkymin ympäristöä kehitetään vielä 2.vaiheeseen.
– Siinä on tarkoitus toteuttaa ympäristöön toiminnallisuuksia, jotka mahdollistavat laitteiston käytön harjoittelun, Sakari Pollari kertoo.
Enemmän eväitä perehdytykseen
VR-ympäristöt sopivat mainiosti oppimiseen ja erilaisiin koulutustilanteisiin.
– Kyllähän se on ihan eri asia oppimisen kannalta, että olet itse kokeillut tehdä jonkin asian, kuin vaikka lukenut vain ohjeen tai katsonut sen videolta toisen tekemänä. VR-ympäristön esisijainen hyöty on, että se tuntuu ja näyttää, kuin käyttäjä olisi oikeasti siellä. Aivot luulevat niin, vaikka objektiivisesti käyttäjä ymmärtää, ettei se ole todellisuutta. Etenkin, jos ympäristössä pitää tehdä jotakin, se tuntuu oikealta ja jää lihasmuistiin, Sakari Pollari sanoo.
– Polttoaineen jakeluautosta tehdyssä VR-ympäristössä pystyy kouluttamaan uusia kuskeja. Esimerkiksi liikkeellelähtötarkastus on sellainen, jota voi virtuaaliympäristön seuraavassa kehitysversiossa harjoitella. Todella mielenkiintoista on, että säiliön sisällekin pääsee katsomaan sekä näkemään jakelulaitteiston rakenteen sisältä ja alhaalta, sivulta ja päältä. Kyllähän se helpottaa kuljettajan työntekoakin, kun ymmärtää kokonaisvaltaisemmin, että miten jakeluauto toimii ja millaisten komponenttien kautta polttoaine virtaa. Näin mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaiseminen helpottuu ja nopeutuu, myös virhekäyttömahdollisuudet vähenevät, Ville Ala-Salmi pohdiskelee.
Myynnin työkalu
KUTEPAlla innostuttiin itsekin VR-todellisuuden hyödyntämisestä.
– Valmistamme monenlaisia säiliöitä. Tämä olisi täydellinen lisä messuille, kun asiakas pääsisi tutustumaan osastolla seisovaan säiliöön syvällisemmin. Myyntiinkin toisi lisäarvoa, että asiakas pääsisi ennen ostopäätöstä näkemään tuotteen aidossa mittasuhteessa ja säiliön käyttöäkin voisi kokeilla etukäteen. Voisivatko käyttöohjeetkin olla pian virtuaalisia, Ville Ala-Salmi suunnittelee.
Valmistavan teollisuuden tuotteiden tuominen VR-todellisuuteen onnistuu usein oikein hyvin ja siitä voi olla hyötyä monissa tilanteissa: vaikka tuotteiden tai toimitilojen esittelyssä.
– Myös AR-todellisuus on vaihtoehto esitellä tuotteita. Siinä esimerkiksi jokin laite voidaan tuoda kameran välityksellä näkymään käyttäjän eteen. Koneturvallisuuteen liittyvät erilaiset testit onnistuvat turvallisesti virtuaaliympäristössä, Sakari Pollari kertoo.
//HANKKEESTA TIETOA JA APUA YRITYKSILLE
Uudet teknologiat PK-yritysten kasvun tukena -hankkeessa on kartoitettu hankealueen (Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Kuortane, Lappajärvi, Soini ja Vimpeli) yritysten digivalmiuksia ja järjestetty erilaisia tilaisuuksia.
– Jakeluauton säilön VR-ympäristön projekti sai alkunsa hankkeen yhdestä tilaisuudesta. Digivalmiuskartoituksen tuloksista käy ilmi, että alueen yritykset ovat jo hyvin tietoisia uusien teknologioiden mahdollisuuksista ja suhtautuvat digitalisaatioon positiivisesti, kertoo hankkeen projektipäällikkö Hannu Ylinen.
– Mikäli oman toiminnan osalta herää ideoita esimerkiksi XR-teknologioiden hyödyntämiseksi, minuun voi olla yhteydessä, niin pohditaan eteenpäin yhdessä, hän lisää.
*Termi ”XR” viittaa laajennettuun todellisuuteen (Extended Reality), ja se kattaa kaikki ympäröivän todellisuuden ja virtuaalisen sisällön yhdistävät teknologiat, kuten virtuaalitodellisuuden (VR), lisätyn todellisuuden (AR) ja sekoitetun todellisuuden (MR).